Toiminta Vartiovuoren Pojissa
VarPo on nuorekas lippukunta, jonka toiminnassa keskitytään perinteiseen partiointiin, poikien ehdoilla toimien. Perinteiden arvostus, metsässä liikkuminen, kavereiden kanssa ryhmänä toimiminen ovat toiminnan avainsanoja. Partiointi VarPo:ssa tarjoaa haasteita ja elämyksiä sudenpennusta johtajaan, mukaansatempaavan harrastuksen, jossa voi kehittyä turvallisessa ja mielekkäässä ympäristössä. Partiolaiset kokoontuvat viikottain kokouksiin Vartiokylän partiokololle, jossa toimintaa onkin pyöritetty monimuotoisesti vuodesta 1959. Kokoukset toimivat ponnistuslautana retkeilyyn ja iltaisin kololla usein harjoitellaankin taitoja, joita käytännössä kokeillaan viikonloppuretkillä luonnon helmassa. Retket ovatkin tärkein osa koulutusohjelmaamme, joka tukeutuu pitkälti luonnossa liikkumisen tietoihin ja taitoihin. Sudenpennuille tarjoamme toimintaa iloisessa leikkien avulla opettavassa ympäristössä ja retkillä pääasiassa Pornaisten Halkiassa sijaitsevalla Korpitörmän hirsikämpällä. Sudenpennut suorittavat lippukunnan omaa sudenpentuohjelmaa, jossa on kolme vaihetta -yksi jokaista laumassa toimimisvuotta kohden. Sudenpentuajan tavoiteena on tutustua partioon ja valmistaa siirtymistä partiopojaksi partiotaitojen alkeita opetellen. Sudenpennuille partio on iloinen leikki. Vartiolaiset (partiopojat) kokoontuvat myös viikottain kololla ja toimintaan kuuluu aktiivinen retkeily luonnon helmassa. Vartiolaisena pojat oppivat liikkumaan luontevasti retkillä, suunnistamaan, valmistamaan erilaisia leirirakennelmia yms. Vartio-ohjelma on myös nousujohteinen kolmitasoinen paketti, jossa opitaan tekemällä -kumminkaan lapsille tärkeitä leikkejä ja pelejä unohtamatta. Vartio-ohjelman suoritettuaan kaikki pojat koulutetaan lippukunnan omilla vartiojohtaja- ja laumanjohtajakursseilla, joiden lisäksi suoritetaan erilaisia taitokursseja, kuten SPR:n ensiapu- ja Vanhempainyhdistyksen sammutuskurssit. Johtajat kehittävät taitojaan käytännössä nuorempiaan opettamalla, tehtävien vaativuuden kasvaessa iän ja kokemuksen karttumisen myötä. Vanhemmille johtajille partio tarjoaa myös uusia haasteita, sillä lippukunta on käytännössä pienimuotoinen yritys, jossa on tehtäviä moneen lähtöön.Toimintaa on useassa osastossa, hallituksen pyörittäessä lippukunnan hallinnollisia tehtäviä, kuten omaa varainhankintaa, kirjanpitoa, toiminnansuunnittelua yms. Harva nuori onkaan saanut ennen opiskelu- ja työelämään siirtymistä kattavan käytännön harjoittelun johtamistaitojen kehittämisestä ja vastuunkantamisesta muistakin kuin itsestään. Partiossa kaikki tämä on mahdollista, vain taivas on rajana! |